Skip to main content

Säännösten rikkomisesta määrättävät sanktiot

Ara-yhteisölle voidaan määrätä sanktioita, jos se rikkoo ara-yhteisöä koskevia säännöksiä.

Ara valvoo sitä, että valtion tuella rakennettuja asuntoja käytetään rajoitusten mukaisesti ja että valtion tuet kohdentuvat niille, keille ne on tarkoitettu. Aralla ja sen valtuuttamalla henkilöllä on oikeus saada valvontaa varten tarvitsemansa tiedot yhteisöltä itseltään sekä sen tilintarkastajalta.

Asumisoikeuslaki

Jos asumisoikeusyhteisö laiminlyö sille asumisoikeuslaissa säädetyn tehtävän tai muutoin toimii lain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti, Ara voi asettaa määräajan, jonka kuluessa yhteisön on suoritettava pyydetty toimenpide tai oikaistava menettelyään. Toimenpiteen suorittamisen tai menettelyn oikaisemisen tehosteeksi Ara voi asettaa lisäksi uhkasakon.

Jos uhkasakkomenettely ei sovellu laiminlyöntiin tai säännösten vastaiseen toimintaan, voi Valtiokonttori määrätä asumisoikeusyhteisölle seuraamusmaksun seuraavissa tilanteissa.

  • Yhteisö antaa Aralle tai Valtiokonttorille valvontaa varten oleellisesti vääriä tai harhaanjohtavia tietoja tai kieltäytyy antamasta pyydettyjä tietoja.

  • Yhteisö jättää noudattamatta asukasvalintasäännöksiä valitessaan asumisoikeuden haltijoita.

  • Yhteisö perii käyttövastikkeissa muita kustannuksia kuin mitä säädetään omakustannusperiaatteeseen sisältyvistä kustannuksista.

  • Yhteisö laiminlyö hankintojen kilpailuttamisen asumisoikeuslaissa säädetyn mukaisesti.

  • Yhteisö laiminlyö merkittävien tietojen antamisen asukashallinnolle.

Valtion tukea saaneiden asumisoikeusyhteisöjen toiminnassa pitää huomioida myös valtionrahoitukseen liittyvät lait kuten korkotukilaki ja aravalaki sekä näihin lakeihin liittyvät asetukset. Alla kerrottu lisää näissä laeissa säädetyistä sanktioista.

Aravalaki ja korkotukilaki

Jos yhteisö laiminlyö arava- tai korkotukilaissa sille säädetyn tehtävän, jättää toimittamatta pyydettyjä tietoja tai muutoin toimii kyseisten lakien vastaisesti, Ara voi asettaa määräajan, jonka kuluessa yhteisön on suoritettava pyydetty toimenpide tai oikaistava menettelyään. Tehtävän suorittamisen tai menettelyn oikaisemisen tehosteeksi Ara voi asettaa lisäksi uhkasakon.

Vuokranmääritys- tai käyttörajoituksen rikkominen

Jos lainansaaja on laiminlyönyt omakustannusvuokran määräytymistä tai siihen liittyviä menettelytapoja koskevien säännösten noudattamisen, Ara voi kieltää lainansaajaa perimästä vuokrissa omarahoitusosuudelle laskettavaa korkoa ja kieltää lainansaajaa tulouttamasta kohtuullista tuottoa enintään neljän vuoden ajan Aran päätöksestä.

Jos lainansaaja on käyttänyt vuokra-asuntoa tai asumisoikeusasuntoa muuhun toimintaan taikka ei ole noudattanut omakustannusperiaatetta, kilpailuttanut isännöinti-, hallinto-, huolto- ja muita kiinteistönhoitopalveluja tai ei ole laatinut jälkilaskelmaa, Ara voi lakkauttaa korkotuen maksamisen ja velvoittaa lainansaajan kokonaan tai osittain suorittamaan valtion asuntorahastoon sen korkotuen, jonka valtio on lainasta jo maksanut. Vastaavista syistä Ara voi myös irtisanoa lainan kokonaan tai osittain heti takaisin maksettavaksi.

Ara voi periä investointiavustuksen takaisin kokonaan tai osittain mikäli yhteisö on rikkonut asuntojen käyttöä koskevia säännöksiä.

Yleishyödyllisyyssäännösten rikkominen

Jos yhteisö ryhtyy yleishyödyllisyyssäännösten vastaiseen yritysjärjestelyyn, varojen siirtoon tai muuhun toimenpiteeseen, Aran on kehotettava yhteisöä korjaamaan asiantila asettamassaan määräajassa. Jos asiantilaa ei määräajassa korjata, Ara antaa tilanteen mukaisen käskyn korjata asiantila tai kiellon jatkaa menettelyä.

Ara voi tehostaa edellä mainittua käskyä tai kieltoa

  • kieltämällä yhteisöä perimästä vuokrissa omarahoitusosuudesta laskettavaa korko

  • kieltämällä yhteisöä tulouttamasta tuottoa enintään neljän vuoden ajan Aran päätöksestä alkaen

  • lykkäämällä Arassa vireillä olevien, yhteisön tai sen kanssa samaan konserniin kuuluvan toisen yhteisön tekemien, valtion tukemaa asuntotuotantoa koskevien hakemusten käsittelyä.

Viime kädessä Ara voi peruuttaa yhteisön yleishyödyllisyysstatuksen, jos yhteisö ei enää täytä yleishyödyllisyyden edellytyksiä tai toimii niiden vastaisesti. Tämän jälkeen Ara voi irtisanoa aravalainat ja lakkauttaa korkotuen.

Lyhytaikainen korkotukilaki

Aralla on oikeus määrätä lyhytaikaisen korkotukilainan saajalle sanktioluonteinen seuraamusmaksu, jos yhteisö toimii vastoin säännöksiä vuokratalojen rakentamislainojen lyhytaikaisesta korkotuesta annetun lain 25 §:ssä mainituilla tavoilla.

Jos yhtiö on antanut Aralle tai lainanmyöntäjälle olennaisesti vääriä tai harhaanjohtavia tietoja taikka salannut korkotukilainan hyväksymiseen olennaisesti vaikuttavia seikkoja eikä menettelyä voida katsoa vähäiseksi, Ara voi lakkauttaa korkotuen maksamisen ja velvoittaa lainansaajan kokonaan tai osittain suorittamaan valtion asuntorahastoon sen korkotuen, jonka valtio on lainasta maksanut.

Jos korkotuen maksaminen lakkaa, mutta korkotukilainaa ei makseta takaisin, lainansaajan on maksettava valtion takauksesta takausmaksu lainan jäljellä olevasta pääomasta. Takausmaksun suuruus on yksi prosentti vuodessa lainan jäljellä olevasta pääomasta.

Lait (Finlex)

Laki asumisoikeusasunnoista (393/2021), 105 § Seuraamusmaksun määrääminen

Laki asumisoikeusasunnoista (393/2021), 104 § Uhkasakkomenettely

Laki avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi (1281/2004), 12 § Avustuksen palauttaminen ja takaisinperintä

Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta (604/2001,korkotukilaki), 26 § Yleishyödyllisyyden valvonta ja sanktiot

Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta (604/2001,korkotukilaki), 27 § Nimeämisen peruuttaminen

Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta (604/2001,korkotukilaki), 37 § Korkotuen lakkauttaminen

Laki vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta (604/2001,korkotukilaki), 39 § Uhkasakko

JavaScript errors detected

Please note, these errors can depend on your browser setup.

If this problem persists, please contact our support.