Tilintarkastuslautakunnan havaintoja
Patentti- ja rekisterihallituksessa (PRH) toimii tilintarkastuslautakunta, jonka tehtävänä on muun muassa
tilintarkastuksen yleinen ohjaus ja kehittäminen
varoitusten ja huomautusten antamiseen, hyväksymisen peruuttamiseen
oikaisuvaatimuksiin ja muutoksenhakuun liittyvät ratkaisut.
Tilintarkastuslautakunnan tehtävänä on myös edistää tarkoituksenmukaisella tavalla tilintarkastusvalvonnalle tilintarkastuslaissa säädettyjen tehtävien hoitamista. Valtioneuvoston asettaman tilintarkastuslautakunnan toimikausi on 1.1.2022-31.12.2024.
PRH:n tilintarkastuslautakunta on käsitellyt päätöksissään tilintarkastajan velvollisuutta tarkastaa erityislainsäädännön noudattamista tilintarkastusten yhteydessä. Erityislainsäädäntöä ovat muun muassa korkotukilaki ja asumisoikeuslaki.
Päätöksissä on annettu tilintarkastajille useita hallinnollisia seuraamuksia tilintarkastuksissa havaittujen puutteiden takia. Puutteet ovat liittyneet tehtyihin tilintarkastustoimenpiteisiin, tilintarkastusdokumentaatioon sekä raportointiin. Tällä sivulla on nostettu esille tarkastuslautakunnan päätöksissä esitettyjä ara-yhteisön tilintarkastukseen liittyviä havaintoja.
Tilinpäätöksen riittävät tiedot
Tilintarkastajan pitää raportoida, jos yhteisön tilinpäätös ei ole täyttänyt lakisääteisiä vaatimuksia.
Tilintarkastuslautakunta on tuonut päätöksissään esille, että tilinpäätöksen liitetietojen riittävyyteen ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota eikä tilintarkastaja ole raportoinut puutteellisista liitetiedoista.
Olennaisten säännösten huomioon ottaminen
Tilintarkastajan tulee perehtyä tarkastuskohteen toimialaan, toimintaympäristöön ja muihin olosuhteisiin, jotta hän voi työssään ottaa huomioon tilintarkastuksen kannalta olennaiset säännökset, joiden noudattamista hänen on tarkastettava.
Useissa tilintarkastuslautakunnan tarkastamissa tapauksissa tilintarkastajan tekemät tilintarkastustoimenpiteet ja niiden dokumentointi on ollut puutteellista. Puutteita on havaittu muun muassa jälkilaskelmien, vuokrasopimusten, vuokranmäärityslaskelmien ja käyttövastikelaskelmien tarkastamisessa.
Vaikka niin sanottujen ara-säännösten noudattamiseen liittyvä erityinen valvontatehtävä kuuluu Aralle, se ei kuitenkaan vähennä hallinnon tarkastukseen kuuluvia tilintarkastajan velvollisuuksia.
Lue lisää
Tähän aihealueeseen liittyviä tilintarkastuslautakunnan ratkaisuja on luettavissa PRH:n verkkosivuilta:
Tilintarkastuslautakunta 1/2017 (PRH/3889/10000/2016)
Tilintarkastuslautakunta 22.6.2021 (PRH/1454/10000/2017)
Tilintarkastuslautakunta 25.1.2023 (PRH/1823/10000/2022)
Tilintarkastuslautakunta 3/2023 (PRH/1801/10000/2022)
Tilintarkastuslautakunta 4/2023 (PRH/1799/10000/2022)
Tilintarkastuslautakunta 31.8.2023 (PRH/2006/10000/2022)
Tilintarkastuslautakunta 23.4.2024 (PRH/402/10000/2023)
Tilintarkastuslautakunta 21.5.2024 (PRH/1501/10000/2023)
Tilintarkastuslautakunta 18.6.2024 (PRH/1926/10000/2023)
Tilintarkastuslautakunta 18.6.2024 (PRH/1927/10000/2023)
Tilintarkastuslautakunnan antamista seuraamuspäätöksistä on tähän mennessä tehty neljä valitusta Helsingin hallinto-oikeuteen. Kaikissa tapauksissa on tilintarkastajan valitus hylätty.
Edilexin uutisartikkelissa on käsitelty Helsingin hallinto-oikeuden 29.4.2024 antamaa päätöstä (2663/2024).