Skip to main content

Muut menot

Omistajan velvoitteet

Vuokraan saa sisällyttää omistajalle lain mukaan kuuluvista velvoitteista johtuvia menoja, jotka eivät ole syntyneet lainvastaisesta menettelystä. Hyväksyttäviä menoja voivat olla esimerkiksi verot ja muut julkisoikeudelliset maksut.

Asukastoiminta

Yhteishallintolain mukaisen asukas- ja yhteistoiminnan kustannukset voidaan kattaa omakustannusvuokrilla.

Asukas- ja yhteistoiminnalle ei ole määritelty euromääräisiä rajoja. Kustannuksiin sovelletaan omakustannus- ja kohtuullisuusperiaatteita.

Asukas- ja yhteistoiminnan kustannuksille ei ole määritelty euromääräisiä hyväksymisrajoja, vaan kustannuksiin sovelletaan omakustannus- ja kohtuullisuusperiaatetta.

Vuokratalon oheispalvelut

Asumiseen liittyvät oheispalvelut ovat yleensä sellaisia, että asukkaat maksavat palveluiden kulut niiden todellisen käytön mukaan. Oheispalveluja ovat esimerkiksi pyykkitupa ja yhteissauna. Tällaisia kuluja ei saa sisällyttää omakustannusvuokriin.

Muuksi omakustannusvuokraan hyväksyttäväksi kuluksi voidaan kuitenkin katsoa kaikille vuokratalon asukkaille tarjottavan oheispalvelun perusmaksu.

Tällainen omakustannusvuokralla katettava kulu on esimerkiksi yhteiskäyttöauton kohtuullinen perusmaksu. Tämä edellyttää, että vuokranantaja on tehnyt sopimuksen yhteiskäyttöautoja tarjoavan yhtiön kanssa ja järjestänyt yhteiskäyttöautolle parkkipaikan vuokratalon pysäköintialueelta tai sen läheisyydestä. Kaikilla vuokratalon asukkailla tulee olla yhtäläinen oikeus palvelun käyttöön.

Yhteiskäyttöauton käyttökertojen kuluja ei kuitenkaan voi kattaa asukkaiden vuokrilla. Käyttökertojen kulut veloitetaan auton käyttäjiltä yhteistyöyrityksen kanssa sovitun taksan ja tavan mukaisesti.

JavaScript errors detected

Please note, these errors can depend on your browser setup.

If this problem persists, please contact our support.