Skip to main content

Asuntojen omistuksen järjestäminen

Yleishyödyllisen yhteisön täytyy järjestää asuntojensa omistus siten, että vuokrat tai käyttövastikkeet on mahdollista tasata.

Yleishyödyllinen yhteisö ei saa kuitenkaan järjestellä rakennettaan siten, että vastuun kantaminen taloudellisiin vaikeuksiin joutuneista vuokra- tai asumisoikeustaloista vaarantuu. Jos ara-talojen omistus on järjestetty esimerkiksi siten, että vanhat talot ovat kaikki yhdessä yhtiössä ja uudistuotanto taas toteutetaan toiseen yhtiöön, ei vuokrien tai käyttövastikkeiden järkevä tasaus eri-ikäisten asuntojen kesken ole mahdollista.

Yhteisön täytyy lisäksi pitää yhteisörakenteensa sellaisena, että se tukee mahdollisimman hyvin taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden talojen vastuiden kantamista. Yhteisö ei siis saa järjestää omistustaan esimerkiksi siten, että taloudellisissa vaikeuksissa olevat vuokratalot erotettaisiin omaan yhtiöön ja tuottoisat vuokratalot toiseen.

Vuokrien tasaus

Vuokrien tasaus on mahdollista saman omistajan arava- tai korkotukilain nojalla lainoitettujen vuokra-asuntojen kesken. Samalla omistajalla tarkoitetaan vuokrataloyhteisöä, joka omistaa asunnot suoraan tai hallinnoi asuntoja keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeiden omistajana.

Tasaukseen liittyy kuitenkin poikkeuksia niiden asuntojen osalta, jotka on tarkoitettu erityisryhmille tai jotka ovat vapaita ara-asuntojen vuokranmääritysten rajoituksista.

Lue lisää vuokrien tasauksesta Aran vuokranmääritysohjeesta.

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeiden tasaus

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeet voi tasata saman omistajan asumisoikeusasuntojen kesken. Käyttövastikkeiden tasausta ei kuitenkaan saa tehdä vapaarahoitteisten ja valtion tuella lainoitettujen asumisoikeustalojen kesken.

Kaikille saman omistajan taloille yhteiset asumisoikeusasuntojen hoitomenot voidaan tasata. Kuitenkaan sellaisia hoitomenoja ei saa tasata, joihin asukas voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Asumisoikeusasuntojen käyttövastikkeita ja vuokra-asuntojen vuokria ei saa tasata keskenään. Siksi yhteisön asumisoikeustalot on sallittua pitää erillisessä yhtiössä.

Lue lisää käyttövastikkeiden tasauksesta Aran asumisoikeusasumisen ohjeista.

Lue lisää

Vuokranmääritysohje (ohjeet.ara.fi)

Asumisoikeusasumisen ohje (ohjeet.aso.fi)

JavaScript errors detected

Please note, these errors can depend on your browser setup.

If this problem persists, please contact our support.