Skip to main content

Yleishyödyllisyysilmoitus

Yleishyödyllisen yhteisön täytyy etukäteen ilmoittaa Aralle seikoista, joilla saattaa olla vaikutusta yleishyödyllisyys­­edellytysten täyttymiseen. Kyseessä on niin sanottu yleishyödyllisyysilmoitus.

Kenen täytyy tehdä yleishyödyllisyysilmoitus?

Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia yleishyödyllisyysvelvoitteiden alaisia yhteisöjä ja konsernin yleishyödylliseen osioon kuuluvia yhteisöjä. Yleishyödyllisen yhteisön lisäksi ilmoitusvelvollisuus on siis yleishyödyllisen yhteisön tytäryhtiöllä sekä muilla samaan konserniin kuuluvilla yhteisöillä, joilla on käyttö- ja luovutusrajoitusten alaista asuntokantaa.

Riittää, että yksi saman konsernin yhteisöistä tekee ilmoituksen Aralle samasta asiasta.

Mistä asioista pitää ilmoittaa?

Yhteisön on ilmoitettava Aralle seikoista, joilla saattaa olla vaikutusta yleishyödyllisyysedellytysten täyttymiseen. Ilmoitusta edellyttäviä asioita ovat ainakin seuraavat.

Yritysjärjestelyt (esimerkiksi sulautumiset, jakautumiset tai konsernin tytäryhtiöiden omistusjärjestelyt)

Kiellettyä voi olla esimerkiksi toimenpide, jolla konsernin yleishyödyllisessä osiossa aiotaan siirtää käyttö- ja luovutusrajoitusten alaisia asuntoja tai niiden hallintaan oikeuttavia osakkeita yhtiöstä toiseen tarkoituksena pilkkoa valtion tukema asuntokanta pienemmiksi yritys­kokonaisuuksiksi. Yleishyödyllisyyssäännösten tavoitteena on isommat asuntokokonaisuudet, joilla mahdollistetaan vuokrien tasaus saman omistajan omistamissa kohteissa ja turvataan siten vuokratason kohtuullisuus sekä yhteisöjen säilyminen taloudellisesti vakaalla pohjalla.

Toimialan laajentaminen

Yleishyödyllisillä yhteisöillä ei lähtökohtaisesti saa olla muuta kuin sosiaalista asuntojen vuokraustoimintaa sekä niihin liittyvää toimintaa. Sosiaaliseen asuntojen vuokraustoimintaan liittyväksi voidaan katsota esimerkiksi kiinteistönhoitopalvelut tai isännöinti.

Rahoitusjärjestelyt

Kiellettyä voi olla esimerkiksi sellainen tilanne, jossa yhteisö pyrkii konserniavustuksen avulla siirtämään varoja yleishyödyllisen yhteisön tai konsernin yleishyödyllisen osion ulkopuolelle siten, että se voi vaarantaa yleishyödyllisyysedellytysten täyttymisen.

Sääntömuutokset

Kaikki sääntömuutokset eivät kuitenkaan välttämättä liity yleishyödyllisyysedellytyksiin, joten niistä ei tarvitse ilmoittaa (esimerkiksi asukasdemokratiaa koskevat muutokset).

Yhtiöjärjestysmuutokset

Esimerkiksi tavallisen kiinteistöosakeyhtiön muuttaminen keskinäiseksi kiinteistöosakeyhtiöksi tai asunto-osakeyhtiöksi.

Sijoitukset

Ara ei anna sijoitusneuvontaa, mutta antaa ohjeistusta sijoituksista osana yleishyödyllisten yhteisöjen valvontaa.

Milloin ja miten ilmoitus tehdään?

Ilmoitus pitää tehdä Aralle etukäteen, eli ennen toimenpiteeseen ryhtymistä. Aralla on oltava mahdollisuus hankkia riittävän ajoissa tarvitsemansa lisäselvitykset ja esimerkiksi käynnistää neuvottelut siitä, onko aiotulla toimenpiteellä vaikutuksia yleishyödyllisyysedellytysten täyttymiseen. Esimerkiksi sulautumisesta voidaan tehdä ilmoitus jo ennen sulautumissuunnitelman allekirjoittamista, jos asian kannalta merkitykselliset seikat ovat tiedossa. 

Ilmoituksen voi tehdä vapaamuotoisesti. Se lähetetään sähköpostitse Aran kirjaamoon tai verkkoasiointipalvelussa viestillä.

Jos yhteisö on epävarma siitä, tarvitseeko kyseessä olevasta asiasta tehdä ilmoitusta, asiaa kannattaa kysyä etukäteen Arasta verkkoasiointipalvelun kautta tai sähköpostitse.

Toimenpiteisiin voi ryhtyä vasta Aran vastauksen jälkeen

Yhteisö saa yleishyödyllisyysilmoitukseensa aina vastauksen Aralta. Ara ottaa vastauksessaan kantaa siihen, onko ilmoituksen mukainen toimenpide hyväksyttävä vai ei. Yhteisö ei saa ryhtyä toimenpiteeseen ennen, kun se on saanut Aralta vastauksen. Aran vastaus ei ole valituskelpoinen, joten siihen ei voi hakea muutosta valittamalla.

Jos yhteisö ei noudata Aran antamaa vastausta ja ryhtyy yleishyödyllisyyden vastaiseen toimenpiteeseen, eikä Aran kehotuksesta huolimatta ja Aran asettamassa kohtuullisessa määräajassa korjaa menettelyään, Ara tekee yhteisöä koskevan valituskelpoisen hallintopäätöksen. Päätöksellä yhteisö velvoitetaan saattamaan kyseessä oleva asiantila yleishyödyllisyyssäännösten mukaiseksi tai kielletään yhteisöä toteuttamasta yleishyödyllisyyssäännösten vastaista toimenpidettä.

JavaScript errors detected

Please note, these errors can depend on your browser setup.

If this problem persists, please contact our support.