Skip to main content

Erityisryhmäkohteiden asukasvalinta

Erityisryhmäkohteiden asukasvalintaperusteet ovat samat kuin muissakin valtion tukemissa vuokra-asunnoissa. Lisäksi täytyy selvittää, että hakija kuuluu avustuspäätöksen mukaiseen erityisryhmään ja että hän tarvitsee asumiseensa erityistä tukea.

Erityistä tukea tarvitseviksi ryhmiksi eli erityisryhmiksi katsotaan esimerkiksi

  • muistisairaat ja huonokuntoiset vanhukset

  • mielenterveyskuntoutujat

  • vammaiset

  • pitkäaikaisasunnottomat

  • tukea tarvitsevat nuoret.

Erityisryhmille tarkoitettujen asuntojen asukasvalinnat on tehtävä Aran tukia koskevan lainsäädännön perusteella. Sosiaalihuoltolainsäädännöstä johtuva oikeus saada asumispalveluja ei yksinään riitä asukasvalintaperusteeksi. Hakijan saama palvelusetelipäätös tai maksusitoumus ei myöskään poista velvollisuutta asukasvalintakriteerien noudattamiseen. Asukasvalinnassa tulee aina selvittää palvelutarpeenarvioinnin lisäksi myös hakijan varallisuus ja tulot.

Palveluasumisen tai tuetun asumisen tarpeen selvittäminen

Palveluasumisen tai tuetun asumisen tarve selvitetään lääkärin tai muun alan asiantuntijan esimerkiksi sosiaalityöntekijän kirjallisella lausunnolla. Lausunnossa on todettava sairauksien ja vammojen lisäksi hakijan fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja kognitiivinen toimintakyky ja onko se alentunut niin paljon, että hän on palveluasumisen tai tuetun asumisen tarpeessa. Arvioinnissa voidaan hyödyntää RAI-arviointijärjestelmää. Palveluasumisella ja tuetulla asumisella tarkoitetaan sosiaalihuoltolain 21 a–c § mukaista tuettua asumista, yhteisöllistä asumista ja ympärivuorokautista palveluasumista. Lausuntoa ei tarvita, jos kyseessä on tavallinen vuokra-asunto, esimerkiksi senioritalon asunto.

Varallisuuden ja tulojen arviointi

Palvelutarpeen arvioinnin lisäksi asukasvalinnassa tulee selvittää hakijan varallisuus ja tulot.

Varallisuuden arviointi ja poikkeukset

Asunnon hakijan varallisuus selvitetään ja arvioidaan, onko hänellä mahdollisuus järjestää asumisensa ilman valtion tukea. Tutustu varallisuuden arviointia koskeviin ohjeisiin seuraavalla sivulla: Miten asukkaat valitaan

Tutustu asukasvalinnassa sovellettaviin poikkeuksiin seuraavalla sivulla: Poikkeustapaukset asukasvalinnassa

Tulojen arviointi

Hakijoiden tulot otetaan huomioon kaikissa asukasvalintatilanteissa. Tutustu tulojen arviointia koskeviin ohjeisiin seuraavalla sivulla: Miten asukkaat valitaan

Asukkaiden asumisoikeus on turvattava

Palvelutaloon valittujen asukkaiden asumisoikeus on turvattava, vaikka palvelutuottaja vaihtuisi. Asukkaiden vuokraoikeuden pysyvyyden varmistamiseksi Ara suosittelee, että palvelutalon omistaja tekee vuokrasopimukset asukkaiden kanssa.

Lait (Finlex)

Sosiaalihuoltolaki (1301/2014) 21 a–c §

JavaScript errors detected

Please note, these errors can depend on your browser setup.

If this problem persists, please contact our support.